Kirjat

SUOMEN METSÄSTYSKOIRAT

Toimittaneet Anni Korhonen ja Marko Mikkola
148 x 210 mm, 416 sivua
Kovakantinen

Tuhti tietopaketti kaikille metsästyksestä ja metsästyskoirista kiinnostuneille. Kirjassa esitellään yli 70 Suomessa metsästyskäytössä olevaa koirarotua sekä valotetaan ihmisen ja koiran yhteistä taivalta halki aikojen. Kirjassa käydään läpi asioita, jotka liikkuvat koiran hankintaa suunnittelevan mielessä. Kokeneilta harrastajilta on saatu tietoa siitä, kuinka kouluttaa koirasta toimiva jahtikaveri ja miellyttävä kotikoira, ja eläinlääkärin avulla on koottu tietopaketti metsästyskoiran terveyteen liittyvistä asioista. Lisäksi kirjassa on monipuolisesti tietoa koiran ruokinnasta ja kunnon ylläpitämisestä niin jahti- kuin lepokaudellakin.

SUURI KOIRAROTUJEN KÄSIKIRJA

Heidi Leppäniemi
125 x 200 mm, 560 sivua
Pehmeäkantinen
Kustantaja Perhemediat Oy

Suuri koirarotujen käsikirja – käsikirja jokaiselle koiraharrastajalle. Kirjassa esitellään kaikki Suomessa rekisteröidyt koirarodut rotumäärittelyineen ja upeine nelivärivalokuvineen. Rotumääritelmän lisäksi rodusta kerrotaan historia ja luonteen kuvaus.

KOIRIEN KÄYTÖSKOULU

Colin Tennant
220 x 260 mm, 206 sivua
Kovakantinen
Kustantaja Perhemediat Oy

Löydät kirjasta vastaukset kaikkiin yleisiin koiran käyttäytymisongelmiin. Koirankouluttaja ja koiraterapeutti Colin Tennant vie meidät kiehtovalle matkalle koiran psykologiaan ja selittää miksi koirat käyttäytyvät niin kuin ne käyttäytyvät. Yksinkertaisten harjoitusten avulla hän näyttää, kuinka koirat voidaan kouluttaa uudelleen palkkioiden ja pelotteiden avulla ja kuinka ne saadaan luopumaan pahoista tavoistaan.

KOIRASANAKIRJA Suomi-Englanti-Suomi ja NÄYTTELYOPAS

Petra Palukka
148 x 210 mm, 164 sivu
Kovakantinen

Koiramaailma kansainvälistyy koko ajan. Karanteenit kuuluvat lähestulkoon kokonaan menneisyyteen, ja tuonti- ja vientimääräyksiin tulee helpotuksia koko ajan. Rajojen aukeamisen myötä suomalaiset koiraihmiset ovat rynnistäneet ulkomaille näyttelyihin, kokeisiin ja kilpailuihin – erinomaisin tuloksin. Kasvattajat ovat pystyneet entistä helpommin astuttamaan narttunsa ulkomailla ja tuomaan uutta jalostusmateriaalia. Suomesta viedään paljon koiria ympäri maailmaa ja tänne tullaan kilpailemaan näyttelyihin ja kokeisiin. Kansainvälistymistä on räjähdysmäisesti edistänyt myös Internet kotisivuineen, keskustelufoorumeineen ja postituslistoineen. Kontaktien solmiminen minne tahansa päin maailmaa on nyt helpompaa kuin koskaan aikaisemmin, ja kielenä on useimmiten englanti.Kirja sisältää noin 4 000 sanaa.

SUURI TRIMMAUSKIRJA

Eileen Geeson
205 mm x 285 mm, 288 sivua
Kovakantinen

Suuri trimmauskirja on hyvin yksityiskohtainen kirja koirien turkin hoitamisesta, jonka on kirjoittanut ja tarkastanut monet kansainväliset koiratrimmaajat Kirja sopii näyttelykehiin valmistautuville, koiranomistajille ja ammattilaisille, ja se sisältää neuvoja kaikista trimmauksen osa-alueista. Kirjassa on yksityiskohtaiset neuvot, kuinka trimmata eri rotuja, ja kirja on kuvitettu upein värivalokuvin sekä piirustuksin. Suuri trimmauskirja on ehdoton kirja kaikille koiran turkin hoitajille. Kirjassa esitellään yli 170 rotua.

KOIRAHARRASTUKSEN ABC

Petra Palukka
148 x 210 mm, n. 164 sivua
Kovakantinen

Yleensä koira otetaan ensisijaisesti lemmikiksi ja lenkkikaveriksi, mutta sen kanssa voi myös harrastaa kaikenlaista. Koiramaisten harrastusten kirjo on laaja ja jokaiselle varmasti löytyy oma sopiva lajinsa. Eri lajeihin on nyt helppo tutustua – Koiraharrastuksen ABC kokoaa samojen kansien väliin kaikki Suomen yleisimmät koiraharrastusmuodot näyttelyistä agilityyn, vinttikoirakilpailuista metsästyskokeisiin ja koiratanssista paimennukseen. Lajien esittelyn lisäksi kirjassa on laaja lista koiramaailmassa käytetyistä lyhenteistä, yhdistysten ja koirakerhojen yhteystietoja sekä kirjallisuusvinkkejä lisätiedon löytämiseksi.

KOIRAN VAIVAT

Eläinlääkäri Bruce Fogle antaa neuvoja koiran hoitoon koko sen elämän ajaksi. Hän selittää, mitä tehdä silloin, kun koira ei voi hyvin, kuinka selvittää mikä on hätänä ja milloin on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen. Hän antaa myös ravitsemusohjeita ja kertoo, miten koirien tavallisimpia terveysongelmia voidaan välttää. Ensiapuohjeet annetaan havainnollisesti askel askeleelta. Eläinlääketieteellinen osuus kattaa suurimman osan kirjasta. Täydellinen hakuteos sisältää kaikki koirien sairaudet ja vaivat. Ongelmien luonne, mahdolliset syyt sekä hoito-ohjeet kerrotaan havainnollisesti.

Koko: 180 x 240 mm
Suomentanut Antti Saarela

MIKÄ KOIRAA VAIVAA?

Dr. Bruce Fogle
Suomennos: Antti Saarela
147 x 210, 96 sivua
Pehmytkantinen, sidottu

Menestyskirjailija ja eläinlääkäri Bruce Fogle tarjoaa pelastusrenkaan koiranomistajille, jotka haluavat antaa lemmikilleen parasta mahdollista hoitoa. Jos koirallasi on huolestuttavia oireita, se tarvitsee hätäensiapua tai vaikuttaa huonovointiselta, Mikä koiraa vaivaa? antaa rauhoittavia, asiantuntevia neuvoja ja ohjaa eteenpäin. 27 kaaviota auttavat diagnosoimaan oireita raapimisesta tukehtumiseen. Neuvoja ensiapuun hätätilanteissa. Rotukohtaiset oireet. Täyttä tietoa koiran terveydenhoidon kaikilta osa-alueilta.

MIKÄ KISSAA VAIVAA?

Dr. Bruce Fogle
Suomennos: Antti Saarela
147 x 210, 96 sivua
Pehmytkantinen, sidottu

Menestyskirjailija ja eläinlääkäri Bruce Fogle tarjoaa pelastusrenkaan kissanomistajille, jotka haluavat antaa lemmikilleen parasta mahdollista hoitoa. Jos kissallasi on huolestuttavaa turvotusta, se tarvitsee hätäensiapua tai käyttäytyy epätavallisesti, Mikä kissaa vaivaa? antaa nopeasti rauhoittavia, asiantuntevia neuvoja ja ohjaa eteenpäin. 27 kaaviota auttavat diagnosoimaan oireita haluttomuudesta kouristuksiin. Neuvoja ensiapuun hätätilanteissa. Rotukohtaiset oireet Täyttä tietoa kissan terveydenhoidon kaikilta osa-alueilta.

HEVOS- JA PONIRODUT

Jackie Budd
Suomentanut Seija Sultan
210 x 300 mm, 64 sivua
Kovakantinen

Tämän kirjan avulla pääset tutustumaan erilaisiin hevos- ja ponirotuihin. Seuraa meitä päätähuimaavaan matkaan ympäri maailmaa ja tutustu erilaisiin rotuihin Britannian poniroduista kylmäverisiin hevosiin, jotka vetävät lastia työkseen. Opi, kuinka hevonen kehittyi pienestä kolmivarpaisesta eläimestä uljaaksi eläimeksi, jona me hevosen tänä päivänä tunnemme. Opi tuntemaan hevosrotu, joka syö silakkaa sekä Quarterhevosen nimen alkuperä. Saat mielenkiintoista tietoa lempihevosrodustasi, mutta myös niistä roduista, joista et ole ehkä koskaan kuullutkaan. Kirjassa on yli sata upeaa värikuvaa eri roduista. Kirjan sivut ovat täynnä helposti ymmärrettävää tietoa. Kirja on ehdoton opas kaikille hevoshulluille!

HEVOSEN KÄYTTÄYTYMINEN

Jackie Budd
Suomentanut Seija Sultan
210 x 300 mm, 64 sivua
Kovakantinen

Oletko koskaan miettinyt, mitä hevosesi päässä liikkuu? Miksi hevonen käyttäytyy sillä tavalla kuin se käyttäytyy? Minkälaista hevosen elämä oikeastaan on? Kaiken tämän voit oppia tästä kirjasta. Kaikki hevosten ymmärtämisen salat ovat tässä kirjassa. Niiden avulla ymmärrät paremmin hevosia ja pääset niiden kanssa samalle aaltopituudelle, kun käsittelet hevosia tai ratsastat niillä. Joten uppoudu tähän kirjaan ja opi mielenkiintoisia tosiasioita hevosten käyttäytymisestä. Kirjassa on myös vinkkejä hevosen käsittelystä ja kouluttamisesta, sekä neuvoja ongelmien ratkaisuun, kun ihminen ja hevonen eivät ymmärrä toisiaan. Opit, että on monta tapaa viettää hauskaa yhdessä hevosen kanssa; yksinkertaisesti oppimalla katsomaan maailmaa hevosen silmin.

HEVOSEN VARUSTEET JA NIIDEN KÄYTTÖ

Jackie Budd
Suomentanut Liisa Kaski
210 x 300 mm, 64 sivua
Kovakantinen

Kuolain, ristivyö, satulahuopa, turpahihna… Hevoset tarvitsevat paljon erilaisia varusteita. Miksi erilaisia varusteita käytetään ja mitä sinun ponisi tarvitsee? Oikeiden varusteiden valitseminen ja käyttäminen vaikuttaa hyvin paljon hevosen hyvinvointiin ja ratsukon yhteistyöhön. Enää ei tarvitse hämmentyä erilaisista kuolaimista tai miettiä, minkälaisen loimen laittaa hevoselle päälle. Tämä kirja on hyvä opas varusteiden valintaan ja se sisältää paljon käytännön vinkkejä ja havainnollistavia valokuvia.

RATSASTAJAN SOS

Bruno Chancholle, Cathy Chanchollle ja Dr. Michel Pujos
Suomentaja: Tania Airosmaa
135 mm x 207 mm, n. 80 sivua
Kovakantinen

Kirja kertoo hyvin laajasti ja perusteellisesti tapaturmien ennaltaehkäisystä ratsastajan ensiapuun: ratsastajan loukkaantuminen hevosen läheisyydessä; potkut, puremat, jalalle astumiset: ratsastajan putoaminen ja siitä mahdollisesti aiheutuvat vammat: päävammat, luunmurtumat ym.Kirja opettaa myös ensiavun antamisen tekohengityksestä murtumien ensiapuhoitoon. Kirja käy läpi myös ensiaputarvikkeet, jotka pitäisi löytyä joka tallilta.

PAREMPAA RATSASTUSTA

Jackie Budd
Suomentanut Nina Toukoluoto
210 x 300 mm, 64 sivua
Kovakantinen

Kokeneen ratsukon laukkaaminen kouluareenalla näyttää niin helpolta. Kun itse olet hevosen selässä, huomaat, ettei ratsastus olekaan niin helppoa. Ratsastajan tulee keskittyä omaan istuntaan, oikeanlaisiin apuihin ja hevosen kulkemiin teihin… ja tämä kaikki tulee tehdä samanaikaisesti! Tämä kirja on edistysaskel paremmaksi ratsastajaksi. Kirja johtaa sinut ratsastuksen alkeista, kuten kuinka selkään nousun harjoittelemisesta, siihen, miksi hevonen käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy. Kirjassa kerrotaan, mitä tulisi ottaa huomioon ratsastuskoulua valittaessa ja miten kouluratsastusradan teitä ratsastetaan. Seuraa kirjan helppotajuisia ohjeita, ja pian laukkaat ja hyppäät jopa esteitä itsevarmasti.

HEVOSEN JA PONIN HOITO

Jackie Budd
Suomentanut Marianna Keisalo-Galvan
210 x 300 mm, 64 sivua
Kovakantinen

Kuinka hevosia ruokitaan oikein? Mitä tehdä, kun hevonen on sairas? Ei huolta enää! Tämä kirja antaa vastauksen kaikkiin kysymyksiisi. Saat tietoa, kuinka hevonen pysyy onnellisena ja terveenä. Kirja on täynnä tietoa siitä, kuinka tehdä jokapäiväiset hoitotoimenpiteet, kuten hevosen harjaaminen, tarhasta hakeminen, ruokkiminen ja hevosen varusteet. Opi, kuinka hoidetaan laiduntavaa hevosta ja tallissa asuvaa hevosta. Ymmärrät, miksi kengittäjä pitää kutsua säännöllisesti, ja kuinka tärkeää säännöllinen madottaminen on hevoselle. Joskus hevoset sairastuvat tai loukkaavat itsensä jopa huolillisessa hoidossa. Kirjassa kerrotaan, kuinka hoitaa pienet vammat, ja koska tulee kutsua eläinlääkäri. Kun olet lukenut kirjan kannesta kanteen, osaat hoitaa hevosen hyvin.

ESTERATSASTUS

Jackie Budd
Suomentanut Eeva Grönstrand
210 x 300 mm, 64 sivua
Kovakantinen

Maalilinjan ylittäminen täydellisen puhtaan radan jälkeen on joka ratsastajan unelma – nyt tehdään unelmasta totta. Opi hyppäämään oikein ja nauti vauhdin hurmasta ja jännittävistä tilanteista hevosen kanssa. Jos et vielä ole päässyt kokeilemaan tätä lajia, saat varmasti pian lentävän lähdön. Niille, joilla on jo kaapit täynnä rusetteja, on kirjassa apua siitä, kuinka tehdä puhdas rata joko rataesteillä tai sitten maastoesteillä. Kirjassa neuvotaan myös askel askeleelta, kuinka saat hevosestasi parhaimman irti, olitpa sitten ylittämässä maapuomia tai esterataa. Tämä värikäs kirja on täynnä vinkkejä, kuinka tehdä se täydellinen virheetön esterata.

Jämsän Eläinexpertti Oy | Keskuskatu 9 | 42100 Jämsä | Puhelin: 040 754 3475 | Faksi: 014 712 475 | Email:
Kaakon Nettipalvelu 2005